Kala käy koukkuun ja lautaselle 

Ongit sitten laiturilta tai kaupan kylmäaltaasta, niin laadukkaista raaka-aineista valmistuu maukkaita kalaruokia niin arkeen kuin juhlaan. Savukala sopii kiireiselle ruoanlaittajalle ja kokonainen lohi sopii juhlapöytään.  

Tilliä vai jotain muuta? 

Kalan kanssa on perinteisesti syöty sitruunaa ja tilliä. Kermaviilikastikkeeseen sopii myös ruohosipuli piparjuuren kanssa. Voisihan sitä myös koittaa muita mietoja yrttejä, jotka eivät peitä kalan hienostunutta makua. 

 

Tillimajoneesi ja savustettu siika

Savukala ja tillimajoneesi maistuvat kesältä. Tarjoa lisäksi tillivoilla maustettuja uusia perunoita. Tuore tillimajoneesi säilyy kylmässä muutaman päivän.

Ainekset

4 annosta
2 kokonaista siikaa (yhteensä n. 1,3kg)
4 rkl karkeaa merisuolaa
2 dl savustuspuruja (leppä)
4 palasokeria
2 ruukkua Vihreäkeiju tilliä
3 dl rypsiöljyä
1 kananmuna
1 dl dijonsinappia
1 sitruuna
suolaa

Valmistusohjeet

1 h
  1. Puhdista siioista sisälmykset ja kidukset pois.
  2. Huutele kylmällä vedellä ja ripottele karkea merisuola tasaisesti molempien kalojen sisälle. Anna suolautua noin 4 tuntia.
  3. Laita purut sekä sokeripalat savustimeen ja kytke se päälle.
  4. Kun savustin on lämmennyt tarpeeksi ja savua alkaa muodostumaan, sivele kalojen pinta öljyllä ja laita kalat savustimeen.
  5. Anna kypsyä noin 25 minuuttia, kunnes selkäevä irtoaa helposti.
  6. Kääri kalat folioon vetäytymään.
  7. Laita tillipuntit sekä öljy tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi.
  8. Majoneesia valmistettaessa raaka-aineiden pitää olla saman lämpöisiä.
  9. Riko kananmuna korkeareunaiseen kulhoon, lisää Dijon sinappi, ½ sitruunan mehu, suolaa ja tilliöljy. Paina sauvasekoitin kulhon pohjalle.
  10. Anna sekoittimen käydä hetki paikoillaan, jonka jälkeen nosta sitä hiljalleen ylöspäin.
  11. Tarjoa savusiika ja tillimajoneesi uusien perunoiden kanssa.
  12. Perunoihin saat lisämakua sulattamalla kattilassa voita ja lisäämällä sekaan reilusti tilliä.
  13. Kaada lopuksi tillivoi perunoiden päälle.

Kaikki kala-reseptit